torstai 25. maaliskuuta 2010

Median asenteellisuudesta

Torstaina 25.3.2010

Harmitti tänään lukea Ilta-lehteä. Täysin asenteellinen kirjoitus Pallas-hotellista. Olisi mukava tietää, millä nämä kaiken vastustajat hoitaisivat palveluiden järjestämisen alueella. Lääkkeenä esitettiin majoituskapasiteetin siirtoa 20 km:n päähän. Entäpä kaikki muut palvelut? Puistossa vierailee noin 400 000 kävijää vuodessa ja he tarvitsevat palveluita.

Kansallispuistot on tarkoitettu ihmisten virkistäytymistä varten. Siis ne on tarkoitettu ihmisiä varten. Maailmalta kannattaa katsoa mallia, miten vastaavia puistoja hoidetaan siten, että ihmisillä on mahdollisuus virkistäytyä niissä.

Toimittajan viittaus siihen, että nyt valmisteilla oleva laki avaisi mahdollisuudet rakentaa kaikkiin kansallispuistoihin, on väärä. Vaikka sinänsä tietyt palvelut ja rakentaminen ei mielestäni ole haitaksi muuallakaan, ei Pallas eikä Koli anna yleisvaltuutusta rakentamiseen. Nämä kaksi ovat olleet olemassa jo silloin, kun kansallispuistot on perustettu ja sen vuoksi laajempi rakentaminen on oikeutettua.

Pitäisiköhän meidän lappilaisten kerätä adressi Katajanokan hotellin rakentamisen puolesta tai vastaan. Kumpi nyt olisi haitallisempi helsinkiläisille, niin sen mukaan. Lapin asioihin näyttää kaikilla olevan oikeus sekaantua ja aina lähtökohtana on kehityksen jarruttaminen.

Muutoin viikko on mennyt normaaleissa kiireissä. Tänään lähden illalla jo Rovaniemelle, koska ministeri Häkämies vierailee Kemijärvellä huomenna ja olen mukana vierailulla.

Meillä on myös ollut kaksi reipasta TET-harjoittelijaa talossa, Annasofia ja Hanna. Viikossa he saavat varmaan hyvän käsityksen eduskuntatalon työtavoista.

Hyvää loppuviikkoa!
Ulla

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Risteilyä jäiden seassa

Perjantaina 19.3.2010

Hei kaikille

Työviikko jatkuu edelleen. Huomenna lauantaina lähdemme kokoomus-risteilylle ja palaamme sunnuntaina Helsinkiin. Ohjelmassa on paljon erilaisia tilaisuuksia. Jatko onkin hiukan haasteellinen, kun lautta on satamassa sunnuntaina klo 15.15. ja Rovaniemen kone lähtee klo 16.15. Täytyy vaan yrittää ehtiä, kun valtuustoryhmän kokous on klo 18...

Rovaniemellä käydään nyt keskustelua siitä, pitääkö valtuuston kokoontua vaikka ei olisi asioita, mitä käsitellä. Kokousaikataulu on lyöty lukkoon ennakkoon, mutta vaikealta tuntuu, ettei sitä voitaisi muuttaa tarpeen vaatiessa. Ongelma on päässyt syntymään, kun kokouspäiviä on lisätty aiemmasta.

Toinen kysymys on, tuleeko valtuustoon riittävävsti asioita käsiteltäväksi ylipäätään. Pitäisikö valtuuston roolia vahvistaa nykyisestä? Tämä asia olisi varmaankin keskusteltava läpi. Kuitenkaan en näe nykytilanteessa, että kokouksia ehdoin tahdoin tulee järjestää, jollei ole käsiteltäviä asioita. Valtuuston kokoukset on tarkoitettu valtuustolle kuuluvien asioiden käsittelyä varten ja lisäinfot on tarkoitus käsitellä valtuustoa edeltävän torstain infotilaisuuksissa.

Asiasta on erilaisia näkemyksiä, mutta kysymys on myös rahasta.

Rahasta on myös kysymys yle-sopassa. Kansalaisia kiinnostaa päällimmäisenä se hinta, mitä kukin joutuu maksamaan. Mediamaksu on tymätty vaikka se todennäköisesti alentaisi suurimman osan maksutaakkaa. Ongelmana on ollut erityisryhmien kompensaatio veroluonteisen maksun toteuttamisessa. Eduskuntaryhmät jatkavat asian punnintaa ensi viikolla.

Perustuslakivaliokunnassa kuulimme tänään asiantuntijoita vaalipäivän siirtämis-asiassa. Suurempia ongelmia ei ilmennyt, vaikka virkamiesten näkemyksen mukaan käytännön vaikeuksia voinee syntyä. Nämä ovat kuitenkin ratkaistavissa. Vaalipäivä on tarkoitus siirtää kuukaudella eteen päin jo ensi kevään eduskuntavaaleissa. Omalta osalta suhtaudun esitykseen erittäin myönteisesti, koska sääolosuhteet ovat pohjoisessa vaalien alla haasteelliset. Uudistus toisi tähän helpotusta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Ulla

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Päivä eduskunnassa

Tiistaina 16.3.2010

Ei päästä talvi otettaan täällä Helsingissäkään. Aamulla kävin kuuden jälkeen lenkillä ja meinasin jäätyä...kaunis auringonnousu lämmitti kuitenkin mieltä.

Päivä on taas mennyt juostessa eri kokouksissa. Ensin hoidettiin DEMO:n pöytäkirja kohdilleen, jotta saadaan tilintarkastajille materiaali. Perustuslakivaliokunnassa kuultiin kaivosasioissa asiantuntijoita. Lemmenjoen kullankaivajat puhuttavat. Omaisuudensuoja ja elinkeinonharjoittamisen vapaus ovat tärkeässä asemassa, mutta näyttää, että suojelu ajaa kaiken yli. Huolestuttaa! Millä me Lapissa harjoitetaan mitään elinkeinoa, kun kaikki pitää suojella?

Täysistunnossa ei sen kummempia. Mustajärvi ihmetteli, miksi työpaikkoja luodaan Kemijärvelle. No, monet asiat ovat kuntatason asioita eikä eduskunnassa päätettäviä. Luulisi olevan tyytyväinen uusista työpaikoista...

Sitten olin kuuntelemassa maahnamuuttoasioista näkemyksiä. Vaikuttaa siltä, että olemme huomattavasti löysemmällä linjalla, kuin direktiivi antaisi mahdollisuudet. Alaikäisten lasten maahantuloa täytyy hillitä. Kasvattilasten asema ei ole Suomen järjestelmän mukainen. Ei ole oikein, että monta kymmentä sukulaista pääsee väärin perustein maahan. Ikätarkastus on jo tuonut tuloksia ja hillinnyt hieman ryntäystä. Lisäksi Suomi taitaa olla ainoa maa joka maksaa maahantulokustannukset. Nyt olisi kehitettävä järjestelmää, jolla paluuta omiin maihin voidaan kannustaa.

Tämän jälkeen osallistuin Virkkusen työryhmän kokoukseen. Valmistelemme Tuottavuus ja talouskasvu -teemalla seuraavaan hallitusohjelmaan pohjaa. Kuultavina olivat ITC alan asiantuntijoita.

Illalla menemme vielä KE Jaskarin luo valmistelemaan kirjaprojektia. Meillä on porukka, joka kirjoittaa artikkeleita, jotka julkaistaan kirjana. Itse olen mukana EU-asioihin liittyvässä artikkelissa.

Tässä ehkä kuvaus tyypillisestä päivästä eduskunnassa.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!
Ulla

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tansanian terveiset

Keskiviikkona 10.3.2010

Nyt on palattu jälleen arkeen. Eilen saavuimme Tansaniasta takaisin Helsinkiin. Matka on pitkä, mutta onneksi aikaero on pieni, joten sopeutuminen takaisin on helppoa.

Vierailu oli elämys. Demon uutena puheenjohtajana en osannut odottaa sitä menestystä, mikä siellä odotti. Kyseessä oli eri puolueiden välisen yhteistyö platformin lanseeraus. Monta vuotta on tehty töitä, jotta maan eri puolueiden naisjärjestöt pystyisivät keskinäiseen yhteistyöhön ja samalla niiden asema vahvistuisi puoluekentässä.

Itse tilaisuus oli varsin värikäs. Saliin marssi noin 500 naista. Kunniavieraana oli maan ensimmäinen nainen, presidentin puoliso. Arvovaltainen osanotto takasi näkyvyyden mediassa. Kaikissa tv-uutisissa noteerattiin lanseeraus ja jopa omasta puheenvuorostani oli pätkä uutisissa. Myös lehdistö huomioi tapahtuman erittäin kattavati.

Tämä oli kuitenkin vasta hyvä alku ja tästä on hyvä jatkaa eteen päin. Jatkossa on varmistettava, että hyvä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa.

Eduskunnassa on tänään Itämeri-keskustelu. Aihe on tärkeä ja toimenpiteitä on syytä vaatia, jotta kaikki Itämeren ympäristövaltiot saadaan konkreettiseen yhteistyöhön.

Lakkorintamalta ei tule muuta kuin huolestuttavia uutisia. Suomella ei ole todellakaan varaa tällaiseen varsinkaan tässä taloudellisessa tilanteessa. Todella lyhytnäköistä toimintaa...

Ihanaa keväistä päivää kaikille!
Ulla

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Pikamatka Tansaniaan

Keskiviikko 3.3.2010
Hei kaikille

Helsingin sohjossa on menty nyt pari päivää. Loppuviikosta on luvassa taas pakastuvaa ja voi vain kuvitella, miltä kadut sitten näyttävät. Toivottavasti ei tule paljon kalliita kaatumisia.

Itse olen lähdössä tänään pikakomennukselle Tansaniaan. Tarkoituksena on osallistua naisten asioita parantavan "platformin" julkistamistilaisuuteen. Olen Demon puheenjohtajan ominaisuudessa yksin edustamassa Suomen parlamenttia. Tilaisuudessa, jota emännöi presidentin puoliso, on myös minulle varattu puheenvuoro. Varmasti mielenkiintoinen matka.

Kaikille tiedoksi, että Demo on eduskuntapuolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyön järjestö. Rahoituksen saamme Ulkoministeriöstä ja toimintamme kohteena ovat nyt olleet Tansania ja Nepal. Yritämme viedä demokratiakäsitystä näihin maihin, jotta olot niissä saataisiin paremmiksi.

Kuluneella viikolla on jatkunut myös Pallas-tunturia koskevan lakiesityksen käsittely. Asia on saanut runsaasti julkisuutta. Ihmetystä herättää, että aina pieni joukko asioiden vastustajia saa enemmän huomiota kuin yleinen etu. Tälläkin kertaa jo lakiesityksen valmisteluvaiheessa on asian vastustajat saaneet aikaiseksi sen, ettei hanketta todennäköisesti näillä ehdoilla ole mahdollista toteuttaa. Ihmetystä herättää, että mitäs nyt sitten tehdään. Milläs tarpeelliset palvelut tarjotaan? Ajattelevatko nämä kaiken vastustajat koskaan nenäänsä pidemmälle?

Vihaiseksi tulee, kun aina löytyy näitä ns. Lapin asioiden asiantuntijoita estämään maakunnan kehitystä.

Hyvää loppuviikkoa!
Ulla