maanantai 23. elokuuta 2010

Aina oppii uutta

Maanantaina 23.8.2010

Viime viikko oli varsin kiireinen. Kun vaihtaa monta kertaa paikkakuntaa,joutuu aina aamuisin miettimään, missäs sitä nyt herätään. Viikko oli mielenkiintoinen ja paljon uusia asioita tuli vastaan.

Eduskuntaryhmän kokous Porissa ja Raumalla on uutisoitu ehkä ulkopoliittisesti rankemmin, kuin miltä se paikan päällä kuulosti. Kokous oli leppoisa ja oli mukava tavata omia ryhmän jäseniä pitkästä aikaa.

Oslossa PN:n tarkastuskomitea tutustui eri pohjoismaiden ministerineuvoston alaisiin toimijoihin keksiviikkona. Illalla palasin Rovaniemelle ja torstai aamuna ajelin Kittilään.

Viherrakentamispäivät keskittyivät Levillä viherrakentamiseen matkailukeskuksissa. Mielenkiintoisia esityksiä! On syytä kiinnittää jo rakentamisvaiheessa huomiota myös ympäristöön. Kun lumi armollisesti peittää maan 8 kk vuodesta, niin usein ajatellaan, ettei tarvitse kiinnittää huomiota sulan aikaiseen ympäristöön. Kuitenkin olisi tärkeää kehittää edelleen matkailuelinkeinon ympärivuotisuutta ja silloin nimenomaan ympäristöstä tulee huolehtia.

Loppu viikko menikin sitten Ylläksellä Pohjoiskalottikonferenssin emäntänä. Järjestelyt pelasivat hienosti. Kiitos meidän 'mustapaidoille' ja hotellin henkilökunnalle. Konferenssissa oli yli 170 osanottajaa ja esitykset olivat korkeatasoisia.

Viikonloppu osoitti, että Pohjois-kalotilla pystytään hyvään yhteistyöhön ja asenteet tulevaisuuden suhteen olivat positiivisia. Nyt pidetty konferenssi oli 24. ja seuraavan järjestelyvastuu on kahden vuoden kuluttua Norjalla. Tuskin maltan odottaa...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Ulla