maanantai 21. joulukuuta 2009

Järjestötyön palkitsevuus

Maanantaina 21.12.2009

Hei kaikille
Monille joulun alusaika on vielä kiireistä aikaa. Itsekin olen vielä työpaikalla. Iltapäivällä saimme haastateltua Eurooppalaisen Suomen tiedottajan tehtävään hakeneet henkilöt. Kaiken kaikkiaan hakijoita oli lähes 70 ja haatatteluihin pyysimme 7 hakijaa. Hyviä henkilöitä kaikki ja valinta oli haasteellinen tehtävä, mutta uskon päätyneemme meille sopivimpaan henkilöön.

Järjestötoiminta on mielenkiintoinen lisä normaaliin työhön. Tosin paljon joutuu aikatauluttamaan, jotta kaiken ehtii tehdä. Ja joskus kyllä väkisin tulee päällekkäisyyksiä, mutta kukaanhan ei ole korvaamaton. Ja varahenkilöjärjestelmä on sitä varten, että edustus säilyy.

Monille vapaaehtoistyö ja järjestötoiminta ovat osa elämää. Ja hienoa, että löytyy ihmisiä, joilla on mahdollisuuksia osallistua erilaisiin toimintoihin. Tietyssä vaiheessa elämää on varmasti aika keskittyä perheeseen ja muihin menoihin, mutta monille avautuu mahdollisuus osallistumiseen myöhemmin. Valinnan varaa löytyy ja varmasti kaikille mieluista tekemistä on tarjolla. Vaikka erilaiset yhteiskunnalliset aktiviteetit ovat pois vapaa-ajasta, tuovat ne varmasti oman lisänsä palkitsevuuden muodossa.

Itse koen erilaiset kansalaisjärjestöt vastapainona poliittiseen työhön. Vaikka politiikka on usein mukana niissäkin, on toiminnassa mukana enemmän myös vähemmän poliittisia ihmisiä. Se on rentouttavaa ja avartavaa.

Nyt viimeisten joululahjojen hankintaan...ettei jäisi viime tippaan!
Ulla