sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Työryhmien työn tuloksia

Sunnuntaina 23.1.2011

Hei kaikille! Kokoomuksella on kaksi varsinaista työryhmää, jotka ovat valmistelleet tulevia hallitusohjelmatavoitteita. Itse olen ollut mukana ministeri Virkkusen työryhmään, joka on käsitellyt yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta. Työryhmän raportti julkaistiin tiistaina ja se koostuu 30 varsin konkreettisesta toimenpide-esityksestä.

Ministeri Kataisen työryhmän raportti ilmestyy lähiaikoina. Siinä keskitytään lähinnä verotuslinjauksiin.

Myös eduskuntaryhmä on ollut aktiivinen. Julkaisimme perjantaina KE Sanna Perkiön johtaman ympäristöryhmän raportin. Julkaisutilaisuudessa peilasin raportissa esitettyjä näkemyksiä talouteen ja luonnonvaroihin ennen kaikkea Lapin näkökulmasta.

Suomen tulevaisuus on paljolti riippuvainen osaamisesta ja juuri ympäristösektori voi tarjota meille suuria mahdollisuuksia kehittyä ympäristöteknologian kansainväliseksi huippuosaajaksi. Uutta Nokiaa ei ole näköpiirissä, joten meidän on kehitettävä osaamista ja innovatiivisuutta kaikilla sektoreilla, joihin meillä edellytyksiä.

Suomi on vientivetoisuudessaan hyvin altis maailmantalouden heilahduksille. Huippuosaaminen takaa paremmin työpaikkojen syntymisen ja pysymisen Suomessa.

Ensi viikolla tiistaina ja keskiviikkona kokoontuvat Pohjoismaiden neuvoston valiokunnat Helsingissä. Itse olen Tarkastuskomitean puheenjohtaja ja meidän on nyt lyötävä lukkoon alkaneen vuoden tarkastustehtävät. Projektihallinta säilynee yhtenä tarkastelukohteena, mutta rinnalle on tarjolla myös muita kohteita.

Torstaina jatkamme ex-pääministeri Vanhasen asian käsittelyä perustuslakivaliokunnassa. Kuulemme asiantuntijoita. Käsittely on salassa pidettävä, vaikka tämä ei näytä koskevan kaikkia jäseniä.

Ensi lauantaina kokoontuu Kokoomuksen puoluevaltuusto ja -hallitus Helsingissä, joten Rovaniemelle pääsen vasta sunnuntaina.

Hyvää viikkoa kaikille!
Ulla