lauantai 17. huhtikuuta 2010

Tuhkapilvi yllätti

Lauantaina 17.4.2010

Hei taas,

Mielenkiintoinen viikko takana. Pohjoismaiden neuvosto kokoontui Oslossa tiistaista keskiviikkoon. Onneksi palasimme jo keskiviikkoiltana, koska torstaina olisimme jääneet jumiin tuhkapilven alle.

Johtamani tarkastuskomitea piti lyhyen kokouksen. Asiat, jotka ovat olleet työlistallamme, ovat edenneet. Vauhtia voisi olla tietysti enemmän, mutta rajoituksia aiheuttaa mm. se, että jäsenet vaihtuvat kaiken aikaa. Jossakin Pohjoismaista on aina vaalit menossa ja uudet edustajat tulevat mukaan. Kokoonnumme ylimääräisesti syyskuussa tutustuaksemme Oslon ja Kööpenhaminan toimijoihin ja tuolloin on mahdollisuus käydä perusteellisempaa keskustelua.

Tuhkapilvi on aihuettanut ongelmia lähitulevaisuuteen. Meillä oli tarkoitus lentää sunnuntaina Ivaloon Perustuslakivaliokunnan kanssa. Nyt joudummekin menemään junalla jo lauantai-iltana Rovaniemelle ja sieltä edelleen bussilla Saariselälle. Mahtaa olla mielenkiintoinen matka. Alkuperäinen ohjelma toteutuu paikan päällä, mutta matkat vievät nyt huomattavasti kauemmin. Tästä johtuen mukaan lähtijät ovat karsiutuneet 6 henkilöön. Valitettavasti!

Menneen viikon poliittiset keskustelut keskittyivät energiaratkaisuihin ja reumasairaalaan. Ensin mainittu liittyy lähiaikoina tulevaan ydinvoimaesitykseen. Kokoomushan kannattaa kaikkien kolmen luvan myöntämistä, mutta koko energiapakettia on mietittävä samalla kertaa. Ei ole kysymys pelkästään ydinvoimapäätöksestä vaan myös uusiutuvien energialähteiden käsittelystä.

Heinolan reumasairaala on ollut runsaasti esillä. Valitettavaa on, että tilanne ajautui sairaalan lopettamiseen. Vaatimukset kahden miljoonan pelastusrahasta eivät ole realistisia. Niillä ei olisi voitu kuin pitkittää epätoivoista tilannetta. Kaikille potilaille järjestetään jatkohoitopaikka. Osaamista löytyy varmasti muualtakin. Suurin huoli on lapsipotilaista, mutta myös näiden jatkohoitdon uskotaan järjestyvän parhaalla mahdollisella tavalla.

Ivalon matkan jälkeen ensi keskiviikkona on mielenkiintoinen tilaisuus kuulla USA:n ulkoministeri Hilary Clintonin puhe Finlandia- talolla.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

Ulla