perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappua kaikille!

Vappuaattona 2010

Helsingissä paistaa aurinko ja kevättä on ilmassa. Eilen olimme Suuren valiokunnan kanssa Brysselissä ja siellä oli jo hyvinkin kesäistä. Ja ihanan vihreää!

Valiokunnasta oli mukana noin 10 jäsentä ja tapasimme Parlamentin Ympäristövaliokunnan edustajia. Halusimme nostaa esille Suomen huolen metsien hiilinielu-asemasta. Meille asia on tosi tärkeä, koska noin 70 % pinta-alastamme on metsien peitossa.

Tapasimme myös komissaari Rehnin ja saimme viime hetken tietoja taloustilanteesta. Kreikan avustuspaketti on viime metreillä ja on vain uskottava sen auttavan. Suurimmat sijoittajat Kreikassa ovat Ranskan ja Sveitsin pankit. Siispä karkeasti sanoen EU:n ja IMF:n avustuspaketti pelastaa näiden pankkien sijoituksia... No eihän se tietysti näin yksioikoista ole, vaan kysymyksessä on koko EU:n talousalueen ja euron vakaudesta.

Suurin kysymysmerkki tällä hetkellä on Espanjan ja Portugalin taloudet. Se mihin suuntaan niissä mennään, ratkeaa varmasti pian.

Ydinvoiman lisärakentamispäätöksen lähestyessä eduskuntakäsittelyä on myös vastustajien yhteydenotot lisääntyneet merkittävästi. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät voi olla asioista samaa mieltä, mutta jonkinlaista kohtuutta toivoisi kommentteihin. Toisaalta toivoisi ydinvoiman vastustajien miettivän, millä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pidetään yllä ilman lisärakentamista.

Valtion odotetaan kyllä tarjoavan kaikki palvelut, mutta tuulivoimalla se ei toteudu. Ilman elinkeinoelämän toimivuutta ja tulevaisuutta, ei palveluja voida tuottaa. Onkohan ihminen sittenkään valmis karsimaan omista mukavuuksistaan ja saavutetuista eduista? Asioissa on aina sen sata eri puolta ja niin on näkemyksiäkin.

HYVÄÄ VAPPUA!

Ulla