lauantai 12. helmikuuta 2011

Arktisia asioita

Lauantaina 12.2.2011

Hei kaikille:)

Ensin kiitokset Kolarin kunnalle hienosta kuntavierailusta ja kiitokset paikallisille kokoomuslaisille hyvästä keskusteluhetkestä. Samoin kiitokset Ivaloon, josta sain paljon hyviä vinkkejä mukaan.

Pietarin vierailu oli mielenkiintoinen. Ulkoministeri Stubb avasi seminaarin, jossa käsiteltiin Suomen ja Venäjän yhteistyön mahdollisuuksia arktisissa asioissa. Lapin kannalta ensi arvoisen tärkeää on saada meille paremmat mahdollisuudet osallistua Barentsin alueen kehitykseen.

Itse korostin nimenomaan, että tässä tavoitteessa tarvitaan koko Suomen hartioita. Meillä on Lapissa paljon osaamista Venäjän suuntaan, mutta nyt on tarvetta vahvemmalle tuelle, jotta ei kävisi samoin kuin aikoinaan Snövitin tapauksessa. Suomalaiset eivät pärjänneet kilpailussa.

Ensi viikolla maanantaina on vuorossa Tornion vierailu ja tiistaina on jälleen Vanhasen asian käsittelyä perustuslakivaliokunnassa. Lisäksi on seminaari, johon osallistun keskiviikkona Rovaniemellä.

Kylmä sää saisi jo hellittää. Meillä on tänään kahvitusta cafe Linnassa, Kalotinlinnassa. Onneksi olemme sisätiloissa.

Hyvää viikonloppua!
Ulla