keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Aluehallintouudistus

Keskiviikko 4.11.2009 Helsinki

Eilen käsiteltiin aluehallintouudistusta täysistunnossa. Esityksen tarkoituksena on selkiyttää valtion hallintoa. Keskustelua aiheutti ympäristöhallinnon asema. Lappilaisen voi olla ihan tyytyväinen, jos ympäristösektoria kavennetaan. Moni hyvä hanke on viivästynyt tai estynyt ympäristöviranomaisen suhtautumisen vuoksi.

Maakunnan kehittämisen tulisi olla kaikkien tahojen yhteinen intressi, mutta näin ei aina tunnu olevan. Joskus on vaikea ymmärtää kaiken vastustajien intressejä. Lapissakin tulee voida luottaa tulevaisuuteen. Yhteistyön merkitys on tärkeää ja turhaa byrokratiaa tulisi välttää, jotta pystymme jatkossakin elämään maakunnassa.

Aluehallinnon uudistus on lappilaisittain kohtuullisen helppo ymmärtää. Uudet rakennelmat luodaan vanhojen päälle, eivätkä muutokset ole niin suuria kuin ehkä muualla. Maakuntaliiton asema tulee vahvistumaan. Muutos tulee kuitenkin vaatimaan sopeutumista, mutta ajan kanssa siitä selvitään. Ja mikäli korjattavaa löytyy, niin sitten paikataan.

Ja nyt perustuslakivaliokuntaan. Jutturuuhka. Käsiteltävää on paljon.
Ulla