lauantai 16. tammikuuta 2010

Kokouksesta toiseen...

Lauantaina 16.1.2010
Taas on viikko vierähtänyt ja vähän toistakin. Alkuviikko meni Rovaniemellä ja loppuviikko Helsingissä. Kokouksia riittää. Suuri valiokunta piti eilen ensimmäisen kokouksensa tälle vuodelle ja ensi viikolla on jo seuraava.

Torstaina kokoonnuimme kokoomuksen ohjelmatyön tiimoilta. Työryhmän aiheena on "Talouskasvu ja työllisyys". Toimeksianto on varsin haasteellinen ja erittäin mielenkiintoinen. Kävimme hyvää keskustelua aiheesta.

Nyt olen jälleen Rovaniemellä ja huomenna sunnuntaina kokoontuu valtuustoryhmä ja maanantaina valtuusto. Tiistaina palaan Helsinkiin ja suoraan Kanadan lähetystöön lounaalle. Lounastapaamisen aiheena on arktiset asiat.

Matkailumessuillakin olisi hyvä käydä kuulostelemassa viime aikojen kuulumisia. Lauantaina onkin sitten puoluevaltuusto ja -hallitus Helsingissä. Näiden jälkeen onkin lähtö Kööpenhaminaan Pohjoismaiden neuvoston kokouksiin.

Menoa siis riittää, mutta välillä on ehdittävä myös ulkoilemaan. Jaksaa paremmin, kun saa raitista ilmaa välillä.

Viimeisimmistä poliittisesti mielenkiintoisista asioista voisi mainita Vesilakiesityksen. Käsittely alkaa eduskunnassa, kunhan istuntokausi pääsee vauhtiin 2.2. alkaen. Tämän päivän uutisista varmaankin Lehtomäen ilmoitus kieltäytyä keskustan puheenjohtajaehdokkuudesta yllätti monet. Nyt kisa vasta mielenkiintoiseksi meneekin...

Suurista uutisista ei voida ohittaa Haitin maanjäristystä. Kyseessä todella mittava inhimillinen katastrofi. Kansainvälisen yhteisön apu on nyt tarpeen ja on varmistettava, että apu menee myös perille.

Voimme kukin osallistua apukeräyksiin ja osaltamme helpottaa tilannetta!
Ulla