lauantai 6. helmikuuta 2010

Lauantaina 6.2.2010
Hei kaikille ja kiitos Lapin kokoomuksen toimiston avajaisissa käyneille. Oli mukava tavata ihmisiä ja kuulla kaikkien ajankohtaisia ajatuksia. Paljon puhetta riitti menneen viikon puhemiehen vaalista. Yleisesti kaikki antoivat tukensa Niinistölle. Ihmetystä herätti kansanedustajien sivistymätön käytös.

Rovaniemi oli tänään kauneimmillaan. Aurinko näyttäytyi ja lumi maassa ja puissa on vitivalkoista. Hieno ulkoilusää.

Huomenna sunnuntaina lähden kohti Helsinkiä ja maanantaina on vuorossa pikareissu Kaliningradiin. Matkan tarkoituksena on käydä tarkistamassa Pohjoismaiden info-toimisto. Samalla tapaamme useita paikallisen duuman jäseniä ja tutustumme yhteistyökuvioihin. Paluu Helsinkiin on keskiviikkoaamuna.

Lauantai-ilta kuluu nyt vaatehuollon merkeissä. Se onkin rentouttavaa. Silittäminen on mukavaa, koska siinä näkee heti työnsä tuloksen...

Kiitos vielä Ellinooralle ja Jukalle avajaisten järjestelyistä. Toiminnanjohtaja Jukka sai tänään vastasyntyneen perheenjäsenen kotiin ja tämän jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen... Onnea myös äiti-Päiville ja voimia tulevaan! Lasten kasvattaminen nykymaailmassa on haasteellista työtä ja terve maalaisjärki on usein tarpeen.

Ulla